Wat heb ik nu aan mijn fiets hangen?

Maanantaina 23. huhtikuuta 2018 
diivamatkaa takana 7 pvää ja 360 km 
Tänään poljettu 58 km 
reitillä Twijzelerheide - Groningen 
____

Hollannin kieli on kivaa. Täytyy heti sanoa, etten siis osaa sitä. En edes väitä osaavani. Lähinnä pelleilen aamupalasalien sanomalehtien uutisilla yrittäen ymmärtää niitä, käyttäen kohtuuhyvän englantini, kohtuusurkean ruotsini ja olemattoman saksani taitoja.

Jotkut sanovat, että hollannin ymmärtäminen on helpompaa kuultuna. Minulla ymmärtäminen toimii paremmin luettuna. Ehkä siksi että silloin on enempi aikaa pohdintaan. Pari pikku seikkaa auttaa. Ensiksi että ”Het” ei tarkoita kuumaa, vaan on artikkeli ”The”. Ja erityisesti että ”ij” lausutaan aina ”ai”. Tämä helpottaa muunmuassa viinin (vijn) tilaamista. Myös tervehtiminen on täällä helppoa. Olen alkanut vastata paikallisten käsitervehdykseen maaseudulla ihan kotoisasti ”moi”, kun sitä ei edes erota heidän käyttämästään sanasta ”hoi”.

Polkeminen läpi Friisinmaan on tutustuttanut minut Friisin vähemmistökieleen, jota puhuu noin puolimiljoonaa ihmistä tässä pikkuruisessa maakunnassa, jossa sillä on virallisen kielen asema. Kieli voi samalla tavoin hyvin kuin meidän suomenruotsimme eli äidinkielenään kieltä puhuvien määrä ei vähene.

Friisin kieli on skotlannin kielen jälkeen seuraavaksi läheisin englannin kielen sukulainen. Kuinka läheinen, onkin sitten ihan toinen kysymys. Kuulostaako friisin kielinen lause ”Disse Frou riid allinich op’e fyts truch in prochtig nederlandsk lanship” yhtään sen englantilaiselta vastineelta ”This woman rides a bicycle alone on beautiful Dutch countryside”? Alkuun ajattelin että eihän ne samankaltaisia ole, mutta sitten satuin lounaspysähdyksellä friisiä puhuvan seurueen viereen. Ensimmäinen ajatus oli että noi on englantilaisia. Niin samalta kieli kuulosti.

Jätän Friisinmaan taakse, kun suuntaan Groningeniin. Matka sujuu lentäen. En huijaa itseäni uskotellen, että kuntoni olisi yhdessä yössä parantunut. On erityisen tuulinen päivä, pilviäkin saapunut ja lämpötila painunut suomalaisittain tuttuun pariintoista asteeseen. Mutta mikä mukavinta, tuuli käy tänään selkäni takaa.

Noin kolmannes matkasta sujuu kaunista ja megapitkää Van Starkenborghkanaalin rantaa. Kilometrimittarin vauhti on kaksi kertaa kovempi kuin eilen polkiessani vastatuuleen. Eron suuruus korostunee, kun pyörä on raskas, polkija on pullea ja tavaraa paljon.

Groningen on hyvin erilainen kaupunki kuin minulle tuttu Utrecht tai varsinkin Amsterdam. Näen cityyn polkiessani ensimmäiset 60-luvun betonikerrostalot. Ne ovat masentavan samanlaisia eri puolilla Eurooppaa. Kaupungin vanha keskusta on ihan kiva luokituksella medium minus. Pyörin sitä sen seitsemän kertaa ympäri etsiessäni matkamuistomyymälää. Ilmeisesti kaupungissa ei juurikaan käy turisteja. Lopulta löydän pikkuruisen kioskin, josta ostan sen ainokaisen Groningen-pinssin koriini. 

Olen varannut yöksi tähänastisen matkani ensimmäisen oikean hotellin, tosin reippaasti keskustan ulkopuolelta. Firmamatkustamisen takia lompakostani löytyy muutamien hotelliketjujen kortteja, joilla tyypillisesti saa vain ilmaisen wifin. Nyt saan huoneen puoleen hintaan. Siihen kannattaa tarttua. Etukäteistunne on huolestuttava. Jollakin tavalla kuin kävisi matkan päällä välillä kotona. Hotellikonseptit ovat samanlaisia läpi maailman. Huoneet yhtä kolkkoja, mutta kuitenkin tuttuja. Kun jokainen päivä on pientä täpinää uudesta, pieni annos tuttua rauhoittaa. Samalla tavoin kuin Matti Röngän lukemat puoli yhdeksän uutiset Areenasta juuri ennen nukahtamista.

Törmään juuri ennen hotelliin saapumista matkan ensimmäiseen sileäkarvaiseen noutajaan. Hotellin aulassa soi Adelen "Million years ago". Tirautan matkan kolmannen kyyneleen.