Järki voittaa

Perjantaina 13. helmikuuta 2018
diivamatkaan aikaa jäljellä 2 päivää
____

Siitä huolimatta tai juuri sen takia, että on kolmastoista päivä ja perjantai, ostan setin työkaluja. Niillä pystyn matkan varrella nostamaan satulaa, stongaa ja vaihtamaan pyörän, ainakin etummaisen. Hankin myös yhden sisäkumin. Päätän panostaa lisäksi kilometrimittariin. Uskoni iPuhelimen kaikkivoipaan kykyyn on ollut viime vuoden aikana useaan kertaan koetuksella.

Olen ostotarpeitteni kanssa ensin eksyksissä, kun oman Maunulani pyöräliike on jokin aika sitten lopetettu. Löydän työkalut kuitenkin näppärästi päiväostosten lomassa kauppakeskus Kaaren uudesta Baiksista, jonka kirjoitusasu kutkuttaa mukavasti kirjallisia nystyröitä. Kilometrimittarin poimin työmatkalla Haagan Fillarifiilarista, joka ansioituneesti auttoi minua talvella, kun vanha rouva Aino tarvitsi jarrulääkäriä. Tällä kertaa Heikki jaksaa kädestä pitäen opastaa minulle, miten levyjarrullinen etupyörä vaihdetaan. Näin siitä huolimatta, että kevät on kiristänyt pyöräkorjaamon työtahdin äärimmilleen. Kodinomaista tunnelmaa lisää kanta-asiakas, joka siinä odotellessani selittää minulle kilometrimittarin kiinnityssysteemin esimerkkipyörän avulla.

Kysyn itseltäni, onko olennaista, että järki voittaa? Tässä insinöörivetoisessa yhteiskunnassa näin on tapana ajatella. Kun suomalainen mies lähtee kevään kunniaksi ostamaan uutta Audia, hänellä on takataskussa kaikki Tekniikan maailman testit ja muu internetistä löytyvä nippelitieto. Todellisuudessa hän tekee ostopäätöksen sen perusteella, että yhdessä koeajatuista vekottimista on hyvälle tuoksuva nahkapäällysteinen ratti.

Järki ja tunteet asetetaan yleensä vastakkain. En ole koskaan pitänyt tästä jakomallista. Todennäköisesti siksi, etten itse tiedä kumpaan päähän asetun. Ehdottomasti en ainakaan niiden keskelle.

Olen kouluttautunut korkealle. Syitä en nyt viitsi alkaa tähän avaamaan. Tarinasta tulisi liian pitkä. En väitä olevani viisas. Tosin toivon jonakin päivänä sellaiseksi tulevani. Mutta looginen olen ja muistan paljon tietoa. Useiden mielestä varmaan ärsyttävyyteen asti.

Silti jos pakko olisi valita, ruksaisin itseni janalla enempi tunteen kuin järjen puolelle. Itken Helsingin Sanomia lukiessani keskiarvoisesti noin kolme kertaa. Tunnistan herkästi, miten ympäröivä maailma reagoi. Sensorini etsivät positiivisia kokemuksia. Joku voisi sanoa, että etsin onnea.

Minun nahkapäällysteinen rattini on Diivan etutankoon kiinnittyvä kukkavaasi, jonka ihana työkaveri on löytänyt ja minulle ostanut. Maljakko huutaa hollantilaista tulppaania. Enää kaksi päivää.