torstai 29. maaliskuuta 2018

Suunnittelu on puoli matkaa

Torstaina 29. maaliskuuta 2018
diivamatkaan aikaa jäljellä 17 päivää
 ____

Posti tuo kasan karttoja. Olen ostanut Hollannin ja Pohjois-Saksan pyöräkartat The Map Shopista. Nettikaupan karttavalikoima on massiivinen. Vain yksi ostos on mennyt mönkään. Kaikki muut kartat kattavat tulevan reissun. Pällistelen karttojen yksityiskohtia keittiönpöydän ääressä kolmisen tuntia yhteen menoon. Pääsiäisloma on aluillaan. Mies on poistunut pohjoiseen. Vielä kotona asuva tytär tienaa taskurahoja paikallisessa pikaruokakuppilassa. Minulla on aikaa.

 

Varaan siltä istumalta ensimmäiset kolme majapaikkaa. Yhden niistä saarelta. Googeloin lauttayhteyden ja päätän luottaa sen toimivuuteen. Fiilistelen maisemaa sielussani. Siinä paistaa aurinko ja tuuli on myönteinen. Saan mielikuvasta valtavan määrän energiaa. Tiskikoneen tyhjennyksen, koiran kakatuksen ja iltaruokavalmistelujen jälkeen alan kasata matkatarvikkeita kirjaston pöydälle.

 
En pakkaa sadeviittaa enkä pyöränkumin vaihtoon tarvittavia työkaluja. Mikään ei juuri tällä hetkellä pysty horjuttamaan uskoani, toivoani tai rakkauttani pyöräilyyn.