diivamatkaa takana 13 pvää ja 715 km
Tänään poljettu 73 km
reitillä Bremerhaven - Cuxhaven - Otterndorf
____
Vanhempi saksalaisnainen tiedustelee minulta Bremerhavenin rantabulevardilla, mitä ihmettä teen täällä. Ylianalyyttinen minäni alkaa heti kelata syviä juurisyitä, kunnes ymmärrän rouvan tarkoittaneen, että miksi olen juuri TÄÄLLÄ enkä Baijernissa, missä kaikki muut turistit ovat.
Saksalaisillakin on itsetunto, eikä se ole järin hyvä. Historialla on tässä osuutensa. Saksan lähimenneisyys ei ole erityisen valoisa.
Saksalaisilla on myös liittovaltioidentiteetteihin liittyvää kilpailua ja kateutta. Baijern on ehdoton ykkönen. Maa on siitä erikoinen, että pääkaupunki ei ole sen halutuin paikka asua. Munchen on. Siellä on kaunis kukkulainen maisema, alpit lähellä, hyvää olutta ja iloluontoisia ihmisiä. Kaiken lisäksi siellä osataan pelata jalkapalloa. Näen matkan varrella useita Bayern Munchenin lippuja saloissa talojen pihoilla, vaikka paikallinen Werder Bremenkin on ihan menestynyt seura.
Kun poljen Bremerhavenista Cuxhaveniin, en voi ymmärtää, mikseivät turistit haluaisi olla juuri täällä. Pätkä on matkani yksi kauneimmista ja reitissä on valtava kirjo, niin maisemia kuin säitäkin.
Lähden matkaan aikaisin ja ajan sunnuntaisessa aamuauringossa kymmenisen kilometriä pitkin täysin autiota satamaa. Sen jälkeen pääsen oikeaan merenrantaan, kun nämä ihanat ihmiset ovat älynneet rakentaa pyörätien rantapenkereen merenpuolelle. Parinkymmenen kilometrin aikana en näe kuin pari koiranulkoiluttajaa. Lintujen laulua lukuunottamatta ei kuulu mitään muuta ääntä. Äärimmäinen rauha valuu sieluun saakka.
Rauha kaikkoaa iltapäivällä, kun lähestyn Cuxhavenin rantaparatiisia. On sunnuntai ja pienet rantakylät ovat täynnä väkeä. Kun sade iskee päälle, tuhannet turistit sinkoilevat sinne tänne kuin muurahaiset. Haluan nopeasti pois. En ota edes yhtään valokuvaa. Kieli, jota kuulen ympäriltäni, on ainoastaan saksaa.
Minä en osaa saksan kieltä. Olen lukenut sitä kaksi vuotta yläasteella, joten minulla on perushaju, jonka avulla olen takellellut matkustaessani, mutta esimerkiksi sana ”fahrrad” on kokonaan puuttunut sanavarastostani. Nyt sen kyllä osaan.
Poljen viimeiset viisitoista kilometriä rantapyörätietä Otterndorfin pikkukylään tihkusateessa ja infernaalisessa vastatuulessa. Vielä tällä matkalla en ole ollut perille saapuessani koskaan näin väsynyt. Lämmin ”moin” toivottaa minut kuitenkin iloisesti tervetulleeksi pieneen merihenkiseen majataloon ja päätän palkita itseni hyvällä kala-aterialla oluttuopin kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti