Tervetuloa mustaan laatikkoon

Keskiviikkona 25. huhtikuuta 2018 
diivamatkaa takana 9 pvää ja 479 km 
Tänään poljettu 63 km 
reitillä Bad Nieweschans - Leer - Ditzum - Emden 
____

Avaan silmät tyytyväisenä. Ilta ja yö ovat varmistaneet tunnetta, että majapaikalla on todellakin väliä. Asun pienessä suomalaisvalmisteisessa mökissä hollantilaisen taiteilijapariskunnan takapihalla. Tunnelma on kodikas. Sisustus tehty hyvällä maulla. Itsellä piha pienellä tulipaikalla ja siinä Petteri-pupu, joka pitää villasukistani. Mahdollisuus kokata on hyvää ekstraa, sillä yksin syöminen ravintoloissa on välillä ahdistavaa. Tyttären mukaan sujauttamat pienet hampurilaisravintolan suola- ja pippuripussit tulevat tarpeeseen. Kaiken lisäksi vuokraava pariskunta on valloittava.

Ihana ilta vähentää ahdistustani rajan ylittämisestä, muttei kokonaan poista sitä. Taakse Hollantiin jää systemaattisesti suunniteltu pyörätieverkosto risteyskyltteineen ja toimivine puhelinsovelluksineen. Edessä on musta laatikko, josta en ole saanut otetta. Olen suunnitellut polkevani Saksan osuuden North Sea Cycle Routea pitkin. Reitti on yksi Eurovelo-reiteistä, jollainen kulkee myös Suomen läpi. Kuten niin monet muutkin Euroopan Unionin hankkeista myös Eurovelon kohdalla velvollisuudet on jaettu maiden kesken. Kukin maa hoitaa oman osuutensa reitityksen, siitä viestimisen ja mikä minun osaltani tärkeintä, karttojen ja niitä käyttävien sovellusten valmistamisen. Opin netistä, että Brittien osuudesta on juuri saatu valmiiksi karttasovellus puhelimeen.

Löytääkseni Saksan osuuden North Sea Cycle Routesta minun täytyy osata etsiä termillä Nordseekusten Radweg ja tajuta että olen tulossa Niedersachsenin maakuntaan. Alueen tourismus keskuksen sivuilta löytyy reitin kartta, mutta sitä ei pysty zoomaamaan eikä liikuttamaan iPuhelimella. Otan yhteyttä turistipalveluun ja kuulen, että minun kannattaa ladata Outdooractive-sovellus. Norseekusten-reitin puhelinsovellus löytyy sieltä. Tuntuu kuin kivi olisi pudonnut sydämeltä. Avaamani sovellus on tosin saksankielinen, enkä osaa kieltä sen vertaa, että löytäisin asetukset, josta vaihtaa kieltä. Onneksi ymmärrän, mitä Karte tarkoittaa.

Mustassa laatikossa minua on erityisesti ahdistanut kyvyttömyys ennakoida päivämatkojen pituuksia ja näinollen suunnitella loppumatkaa majapaikkoineen. Nyt tilanne helpottuu. Ymmärrän, että koko Saksan osuuden polkeminen pitkin serpentiinistä Pohjanmeren rantareittiä vie liian kauan ehtiäkseni laivaan. Päätän oikaista ensimmäisen niemen kohdalta. Tarkistan Pohjois-Saksaan muuttaneelta opiskelukaverilta, pystynkö luottamaan Google Mapsin pyöräreittiohjeisiin joutumatta Autobahnin keskelle. Suomessa Googlen pyöräreittiohjeistus kun on vielä hyvin huteralla pohjalla. Olen tyytyväinen saamaani positiiviseen vastaukseen. Reitti alkaa selkeytyä.

Ylitän Hollannin ja Saksan välisen rajan huomaamatta. Poljen pellonreunaa, saavun pieneen kylään ja ykskaks katujen nimet päättyvät StraSSe ja autoissa on saksalaiset rekisterikilvet. Ensimmäinen havainto rajan ylityksestä on kuitenkin tuoksu. Saksa haisee erilaiselle kuin Hollanti. Mahtaako johtua erilaisesta lämmityssysteemistä tai puusta, jota polttavat. Haju on kuitenkin sama kuin muissa saksalaisissa kaupungeissa, joissa olen vieraillut. Ja niitä on ihan monta.

Reitti Leerin pikkukaupunkiin kulkee Ems-joen piennarta pitkin. Sade ajaa minut lounaalle kaupungin keskustaan. Tuntuu kuin iPuhelimen akku tyhjenisi sateella nopeammin. Tietenkään se ei pidä paikkaansa, mutta lataaminen ei onnistu vara-akusta sadesuoja puhelimen päällä. Sillä välin kun puhelin latautuu, saan itse virtaa paikallisista räiskäleistä, ensimmäinen sienitäytteellä ja toinen hillolla. Leerin viehättävyydestä huolimatta koko kaupungista ei löydy yhtä ainoaa souveniirimyymälää, josta saisin pinssin koriini. Kun kysyn, johtuuko tämä siitä, ettei ole turistisesonki, paikallinen rouva naurahtaa ja sanoo, ettei täällä koskaan käy ketään.

Pohjanmeren rantareitti toimii puhelinsovelluksessa mielettömän hyvin. Musta laatikkoni alkaa harmaantua. Kun saavun Emdeniin, se on jo valkoinen. Appi sisältää reitin lisäksi pieniä turistivälähdyksiä nähtävyyksistä. Mikäli osaisin saksaa, ties mitä kaikkea voisinkaan oppia.

Ems-joen ylittävällä lautalla tapaan juuri eläköityneen saksalaispariskunnan, joka huomaa Suomen-lipun Diivan etukorissa. Pariskunnan molemmat puoliskot puhuvat yllättävän hyvää suomea. Kuulen että he ovat kymmenisen vuotta sitten rakentaneet kesämökin Lappiin ja viettävät siellä kesiään. Juttua piisaa erikoisella suomi-englanti-saksa kielifuusiolla.

Kun saavun ilman suussa yksinäisen naisen ullakollaan pitämään Zimmer Frei huoneeseen, olen kastunut uudelleen läpimäräksi. ”That’s Ostfriesland”, sanoo emäntäni. Minä kaivan laukusta villasukat ja jään kaipaamaan äidin kutomaa villapuseroa, jota matkassa ei ole.