diivamatkaa takana 6 päivää ja 302 km
Tänään poljettu 85 km
reitillä Harlingen - Burdaard - Twijzelerheide
____
Nukun huonosti. En tiedä kiusaako untani enempi ruumis vaiko mieli. Ainakin ne ovat solmussa keskenään. Ilta on ollut apea. Reidet ovat kipeästi jumissa. Ensimmäistä kertaa googeloin junavaihtoehtoja Leeuwardenista tai Groningenista Saksan rajalle. Ehkä pitää vaan uskoa, että projekti on siirtynyt Honeymoon-vaiheesta ensimmäiseen kriisiinsä.
Reisijumin lisäksi naama on kipeästi kärähtänyt ja ranteet oireilevat. Ensimmäinen liittyy ilmiselvästi eiliseen veteen. Jälkimmäisestä olen yllättyneempi. Kivun täytyy liittyä siihen, että Diivan etukori on raskas. Sen ohjaaminen vaatii koko ajan erityistä voimaa.
Matkatavaroiden kanssa taiteilu on ollut matkan ehdottomasti negatiivisin osuus. Jokailtainen helvetti on miettiä, missä laukussa se hammaharja nyt olikaan. Siinä sivulaukussako, jossa roikkuu muumitunnistin? Vaiko siinä tunnisteettomassa? Tai sitten repussa? Vai ehkä sitten kuitenkin olen sujauttanut sen edellisenä iltana kangaskassiin?
Mikäli nyt saisin päättää, jättäisin puolet tavarasta taakse. Pieni neiti minussa ei kuitenkaan halua heittää mitään vaatteista roskikseen. Eihän ne edes paina paljoa. Pieni insinööri minussa taas ei halua heittää pois työkaluja. Jotain voi sattua. Se on niin totta. Pyöräliitännäiset mukaanlukien sadevarusteet painavat kuitenkin aika lailla ja vievät tilaakin melkein yhden laukullisen. Vielä en uskalla ottaa riskiä. Katsotaan josko loppumatkasta olisin valmiimpi heittäytymään.
Tunnen syvää sympatiaa Diivan tasapaino-ongelmia kohtaan. Itselläni on harvinainen sairaus, jossa selkäydinneste ei poistu aivoista normaalisti. Taudin syytä ei tunneta, mutta se liittynee solujen ja niiden ulkoisen tilan välisen osmoottisen tasapainon toimimattomuuteen. Samaan ongelmaan liittyvät suolatason aikaansaamat tasapaino-ongelmani. Kun hikoan, liikun, saunon tai laihdun, kärsin tasapainon menetyksestä. Olen vuosien aikana oppinut hallinnoimaan tasapaino-ongelmaani syömällä paljon suolaa ja tankkaamalla erikoistilanteessa elektrolyyttejä. Lääkettä kuluu tällä matkalla ja paljon.
Aamu lähtee kuitenkin liikkeelle hyvin. Jopa uskomattoman hyvin eiliseen jumiin nähden. Olen saanut tekstiviestillä työkaverin fyssaritytäreltä hienon kuuden kohdan listan, kuinka itsehoitaa reisiä. Kylmää, venyttelyä, mouhentamista ja mätkimistä esimerkiksi pallolla, jota minulla ei kyllä ole, mutta käytän pyöränpumppua ja Addun tossuja, Voltarenia reippaasti ja kipulääke yöksi sekä erityisesti pientä liikuntaa aina illan päätteeksi, etteivät jalat jumahda. Avot, aamulla jumi on poissa! Myös oma tasapaino on hyvä. Diiva vielä oireilee.
Päivämatka kulkee läpi Friisinmaan maaseudun. Hiljaista, tasaista, sunnuntain rauhallista, hirmu kaunista mutta hiton tuulista. Olen yllättynyt kuinka tuuli pyörii, eikä päivän aikana ollenkaan pysy yhdestä suunnasta tuulevana. Eikä tuuli todellakaan tule aina mereltä, kuten naiivisti ennen matkaa kuvittelin. Ensimmäistä kertaa elämässäni katson säätiedotuksesta tuuliennustetta. Suomessa sitä en ole koskaan tarvinnut, vaikka Kulosaaren silta nuoruusiän työmatkalla olikin vastatuuleen yhtä helvettiä. Silloin Tilastokeskuksen katolla liehuva lippu kertoi tuuleen suunnan. Täällä saman asian kertoo tuulivoimalapropellien pyörimissuunta. Niitä löytyy koko ajan yksi tai useampi näköetäisyydellä. Opin asian paikalliselta naiselta aamupalapöydässä.
Päivän erikoisuuksiin kuuluvat pyöräpolulle majoittuneet lampaat. Pienimmät niistä tykkäävät Diivasta kovasti. Ilmankos, onhan se ihan saman värinen kuin he itse. Erityisesti polkimet ovat karitsojen mieleen.
Saavun Twijzelerheiden maalaismajoitukseen hyvissä ajoin ja hyvällä mielin. Hoidan jalkoja ajan kanssa ja jaksan vielä polkea lähikylään syömään yhden parhaista aasialaisista buffeteista ikinä. Keskellä ei mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti