tiistai 1. toukokuuta 2018

Tärkeintä ei ole voitto vaan...

Tiistaina 1. toukokuuta 2018
diivamatkaa takana 15 pvää ja 821 km
Tänään poljettu 49 km
reitillä Gluckstadt - Barmstedt - Bilsen
____

Aikataulutukseni ja reittioikaisuni ovat onnistuneet hyvin. Kolmelle viimeiselle matkapäivälle jää normaalia lyhyempi päivämatka. Tämä jättää enemmän aikaa kirjoitustyöhön.

Romaanin kirjoittamisessa on kaksi synnytystuskavaihetta. Jälkimmäinen on käsikirjoituksen valmistuttua, kun tekstiä pitää hioa, hioa ja hioa kyllästymiseen asti. Ensimmäinen on niin kutsuttu valkoisen paperin vaihe, jossa juoni on vasta kehitteillä eikä sanaakaan ole vielä paperilla. Pullon korkki ikään kuin odottaa poksahtamistaan. Paine sen kun kasvaa. Minulla pullon korkki pullahti ulos matkani keskivaiheilla. Nyt on helpompaa. Kun flow lähtee, tekstin ääreltä on lähes mahdoton irrottautua. Polkumatkoilla rottinkikorissa on pieni muistikirja. Matkan varrella on paljon penkkejä. Kelinkin on ennustettu paranevan huomisesta alkaen.

Tänään sää on ehdottomasti matkan pahin. Puren hammasta ja poljen ajatellen, että huomenna tämä muuttuu. Tuulee Elbeltä ja puuskat voivat olla jopa 30 m/s, sanoo käyttämäni saksalainen Wetter-sivusto. Hirmumyrskyltä tuuli hetkittäin tuntuukin. Kun poljen etelään pitkin Elben rantaa, puuskat heittävät Diivaa sivusuunnassa ja joudun todella ponnistelemaan, etten päädy ojaan. Vettä tulee vinossa. Kun käännyn sisämaahan, saan takatuulen, joka helpottaa tilannetta. Sade kuitenkin jatkuu.

Vappupäivä ja järkyttävä sää ovat yhdessä tyhjentäneet kylät ja Elmshornin kaupunginkin, jonka läpi ajan. Kaikki kaupat ovat kiinni, kuten myös kahvilat ja Biergartenit. Ainoa avoinna oleva ravintola, johon törmään, on kreikkalainen taverna Barmstedtin kylässä. Tsatsiki maistuu taivaalliselle. Henkilökunta on uteliasta ja hetkessä olen hullu suomalaisrouva, joka polkee kylmässä vesisateessa halki Euroopan. Minulle tuodaan ouzo vahvistukseksi, että pääsisin päämäärääni. En kehtaa jättää sitä juomatta.

1800-luvulta peräisin oleva romanttinen jahtimajatalo on lumonnut minut internetissä. Todellisuus on parhaiden odotusten kaltainen. Olen ensimmäinen turisti, joka saapuu majataloon polkupyörällä. En anna hämmästelevän huomion häiritä, vaan otan lämpimän suihkun, kietoudun kylpytakkiin ja laitan jalkaan villasukat. Enää iso kuppi teetä ja olen valmista kauraa.

Jaksan juuri ja juuri kirjata poljetut päiväkilometrit työpaikkojen väliseen Kilometrikisaan, jonka Kesä2018 kausi on auennut tänään. Olen osallistunut kisaan sen alusta alkaen, viime vuonna myös talvikaudella. On kiva seurata vuosi vuodelta, miten oma poljenta on sujunut. Harmi ettei tältä matkalta saa kisaan kuin kolme viimeistä pätkää.

Siihen nähden että rakastan tietovisoja, pidän lautapeleistä ja olen osallistunut yhteen jos toiseenkin juoksukisaan pisimpänä maraton, on erikoista, ettei minulla ole lainkaan kilpailuviettiä. Tykkään penkkiurheilusta, olen vuosia toiminut jalkapalloäitinä ja rakastan järjestää erilaisia leikkimielisiä kisailuja. Olisi väärin sanoa, että teen tämän kaiken neutraalisti, sillä tunnetta on aina mukana. Paljonkin joskus. Mutta koskaan tunne ei liity omaan voittamiseen tai voittamattomuuteen. Se liittyy yhdessä tekemiseen.

Vielä ennen nukahtamista on ihan pakko käydä googeloimassa ”moin” etymologiaa, sillä sana on mystisesti seurannut minua myös Elben itäpuolelle Schleswig-Holsteinin liittovaltioon. Ja mitä löydänkään. Sanan historiaa kuvaava kansainvälinen artikkeli kertoo myös Suomen kielessä olevan käytössä ”moin” sanan lyhennetty muoto. Suomen kielen ”moi” eroaa kuitenkin alkuperäisversiostaan siinä, että tuplaversio ”moi moi” tarkoittaa hyvästelyä, kun taas ”moin moin” korostaa tapaamisen erityisen merkityksellistä luonnetta. Suomeen tervehdyksen uskotaan päätyneen kaupankäynnistä täkälaisten hansakaupunkien kanssa. Tuntuu kuin sisälleni olisi juuri syntynyt erityinen side kaikkiin näihin satoihin ”moin” tervehtijöihin tällä matkalla.

3 kommenttia:

  1. Nyt on pakko kommentoida ( luen siis P-Saksalaisena ihan intona kuvauksiasi kotimaisemistani). Kun kuusi vuotta sitten saavuin S-H:nin pääkaupunkiin ja asetuin tänne, ihan alkuviikkoina menin kauppaan ja olin täysin halolla päähän lyöty, kun kassa tervehti Moin ( en suomalaisena kuullut n-kirjainta). Luulin kassaa suomalaiseksi ja ihmettelin, miten tunnisti minut kolleegakseen ( takana 5 vuotta Jenkeissä). No sittemmin tajusin, että asumme Hansa-alueella ja kaikki suomalaiselta kuulostava ei olekaan niin suomalaista kuin ensi alkuun tuntuu:) Toinen vastaava tilanne oli kun synnytyshuuruissa sain Penaten- tuotepussin käsiini ja luulin, että se on nimikoitu minulle ja kuopukselleni...

    VastaaPoista
  2. Ja muutama vuosi sitten poljettiin siippani kanssa 1700 km kumpikin ja osallistuttiin km kisaan jäimme hännille, koska kahden hengen joukkue oli liian pieni ja tulos haettiin viidellä.

    VastaaPoista
  3. Mooi is also a dutch word - it means nice or beautiful

    VastaaPoista