keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Elämän ilta

Keskiviikkona 2. toukokuuta 2018
diivamatkaa takana 16 pvää ja 874 km
Tänään poljettu 53 km
reitillä Bilsen - Bad Segeberg
____

Sää muuttuu nopeasti. Lämpötila nousee eilisen seitsemästä asteesta seitsemääntoista. Tuuli tyyntyy ja aurinko tulee esiin. Kelillä on uskomaton vaikutus mielialaan.

Päätän oman aamusuihkun jälkeen pestä myös Diivan. Lainaan siivoojarouvalta rätin ja ämpärin. Hajusta päätellen suurin osa ”kurasta” Diivan helmoissa on lampaiden jätöksiä. Se ei yllätä, sillä olen taittanut varmaan neljäsosan matkasta lampaiden laiduntamaa rantapiennarta.

Syön aamupalaa Hampurista kotoisin olevan vanhan pariskunnan kanssa. Samalla tavoin kuin raskaana oleva nainen näkee ympärillään raskaana olevia naisia tai syöpään sairastunut muita sairaita, minä näen tällä matkalla paljon vanhoja ihmisiä.

Käyn itseni kanssa keskustelua siitä, minkälainen minun vanhuuteni tulee olemaan. Minulta puuttuu esikuva viisaasta vanhasta naisesta. Näen ympärillä toistuvasti vain esimerkkejä siitä, minkälaiseksi en ainakaan halua tulla. Väitän että miesten osalta hyviä esimerkkejä on tarjolla enemmän.

Seuraan matkalla myös useita reissun päällä olevia vanhoja pariskuntia. Ne voivat istua ravintolassa kokonaisen illan sanomatta toisilleen melkein mitään. Mietin, onko kaikki jo sanottu. Loppuvatko minultakin sanat joku päivä?

Teen päivämatkaa hitaasti. Vasen polvi oireilee. Eilinen sivutuulen kanssa taistelu on vääntänyt sitä pahasti. Kylmägeelillä ja buranalla mennään. Enää yksi päivämatka Saksassa ja sitten lyhyempi polkeminen kotiin Vuosaaren satamasta.

Löydän oikean saksalaisen metsän. Poljen sen läpi toistakymmentä kilometriä erittäin huonoa pyörätietä. Pidän itsekseni picknickin. En törmää yhteenkään ihmiseen.

Kotoa tulee huonoja uutisia. Äitini elämän ilta ei todennäköisesti ole ollenkaan sellainen kuin hän olisi toivonut. Kysyn itseltäni, voiko omaan vanhuuteensa vaikuttaa. Haluaisin uskoa, että voi, mutta rehellisesti, minulla ei ole hajuakaan, miten sen tekisin.

Ajan itse matkan ensimmäisen ”onnettomuuden”. En mitään dramaattista. Tulen vaan liian lujaa alamäkeä, joita saksassa on alkanut olla siellä täällä ja minähän inhoan alamäkiä. Nyt mäen alla tulee käännös ja tie onkin poikki. Refleksinomaisesti jarrutan jaloilla, koska Ainossani on jalkajarrut. Päädyn ojaan. Diivalle ei käy kuinkaan. Minä satutan toisen jalan ja lyön selkäni. Kymmenen minuutin päästä toivun järkytyksestä ja jatkan matkaa. Näyttää siltä että selvisin minimalistisella verenvuodatuksella.

Saavun illansuussa Bad Segebergin kylpylähotelliin. Aurinko paistaa. Järvimaisema on kaunis. Lämminhenkistä porukkaa pörrää Diivan ympärillä. Onnun vain vähän. Käyn uimassa. Jotain tämän kaltaista tunnelmaa voisin sijoittaa oman elämäni iltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti